Idolibongausta LSE:lla: Zygmunt Bauman 14.3.2012

Lähde: http://minekazneked.files.wordpress.com

Zygmunt Bauman, joka on kiistatta yksi aikojemme suurimmista sekä mielenkiintoisimmista sosiologistaroista, luennoi (tai oikeammin täytyisi ehkä sanoa agitoi) vakuuttavasti muutama päivä sitten LSE:llä aiheesta Has the Future a Left? Aluksi käytiin läpi vasemmiston ongelmia, sen jälkeen vasemmistolaisen ajattelun tärkeyttä modernissa yhteiskunnassa ja lopuksi yritettiin löytää ratkaisuja alussa mainittuihin ongelmiin jälkimmäisessä kontekstissa.

Bauman kritisoi nykyvasemmistoa siitä, ettei sillä ole päämäärää eikä se onnistu määrittelemään itseään itsenäisesti vertautumatta oikeistoon. Baumanin mukaan vasemmisto ei tule pärjäämään, mikäli sen ainoa päämäärä on olla (tai väittää olevansa) parempi kuin oikeisto samalla, kun se oikeastaan on tullut oikeiston kaltaiseksi.

Nyky-yhteiskuntakaan ei Baumania tuntunut ihastuttavan. Hänen mukaansa muutaman hyvän vuosikymmenen jälkeen on palattu takaisin 1800-luvun tilanteeseen jopa siinä määrin, että Kommunistinen Manifesti on uudelleen muuttunut ajankohtaiseksi ja yhteiskuntaa kuvaavaksi teokseksi. Baumanin mukaan moderni yhteiskunta tuottaa ylimääräisiä ihmisiä, joille ei ole paikkaa ja jotka nähdään ongelmaksi -- työttömiä, maahanmuuttajia tai muita yhteiskunnan kaavaan sopimattomia yksilöitä. Tämän vuoksi moderni kapitalistinen yhteiskunta on jatkuvassa kriisissä ja yksi sen suurimmista ongelmista on jatkuva tarve tulla yhä modernimmaksi -- merkiten tehokkuutta ja talouskasvua, tuottaen samalla lisää ylimääräisiä, mihinkään sopimattomia ihmisiä.

Kapitalismin aiheuttama liikakulutus tuhoaa planeetan, jolla elämme ja silti kapitalismi ei osaa ratkaista ongelmia muutoin kuin pyrkimällä jatkuvaan ja alati kiihtyvään talouskasvuun. Talouskasvun alttarille on uhrattu koko systeemin toimivuus, sillä politiikka ja valta on erotettu toisistaan. Esimerkkinä tästä Bauman mainitsi eurokriisin ja sen, etteivät edes Euroopan johtavat poliitikot kuten Sarkozy tai Merkel tiedä, ovatko tehneet "oikeita" ratkaisuita ennen kuin pörssi aukeaa ja antaa tuomionsa. Lisäksi useita valtioita johtavat koalitiohallitukset, joiden liittoja Bauman vertasi Facebook-ystävyyksiin: solmitaan ja katkaistaan helposti, eikä niillä ole mitään laajempaa merkitystä minkään kannalta.

Vasemmistolainen ajattelu on Baumanin mukaan tärkeää, sillä ainoastaan sen avulla voidaan taata, että mahdollisimman moni ihminen voi elää mahdollisimman laadukkaasti. Vasemmisto on tarpeeton vain tilanteessa, jossa kaikilla yhteiskunnan jäsenillä on hyvä olla -- mikä tuskin tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa. Ilman vasemmistoa humanismilla ei ole tulevaisuutta. Ratkaisuna vasemmiston ongelmiin Bauman näki paremman itsemäärittelyn sekä vallan palauttamisen politiikkaan. Tällä hetkellä yhteiskuntaa on vaikeaa muuttaa, sillä kukaan ei tiedä, kenen tulisi päättää, mitä tehdään.

***
Luennon lopun kysymys- ja vastaussession parasta antia oli nähdä huonokuuloinen ja jo vanhuuden vuoksi hieman raihnainen luennoitsijaherra juoksentelemassa ympäri luentosalia sen mukaan, missä kysymysten esittäjät kulloinkin istuivat. Ilmeisesti Baumanin oli vaikeaa kuulla kaiuttimien kautta tulleita kysymyksiä, joten hänen oli mentävä kuuntelemaan ihmisiä lähietäisyydeltä. Oli huvittavaa huomata, kuinka jotkut kysyjät häkeltyivät tästä käytöksestä ja aloivat takellella sitä enemmän, mitä lähemmäs heitä Bauman saapui.

Tekee mieleni sanoa, että luento oli paras, jonka olen koskaan nähnyt. Toki kokemukseni hienouteen lienee vaikuttanut jo fuksivuotenani alkanut Bauman-fanitus, mutta myös herran show-miehen elkeet tekivät vaikutuksen: melkein ysikymppinen ja avoimen vasemmistolainen Bauman agitoi yleisönsä varsinaiseen hurmokseen ja luennon päättyessä aplodit raikuivat ja osa ihmisistä osoitti suosiotaan seisten. Mielestäni nykyvasemmiston suurin tragedia ehkä onkin, että Baumanin kaltaiset karismaattiset ja inspiroivat ajattelijat ovat liian harvassa ja/tai liian vanhoja pelastamaan nykysukupolvet.

Luento podcastina.

To those who I've met in London...

(Suomenkielinen tiivistelmä tekstin lopussa.)

Unlike normally, I will post in English so that the people this text is about will be able to read and understand.

Since the taught part of our master's program will be over tomorrow, I feel sentimental enough to write something about all the beautiful people I've met during my first six months in London. It's been an intense period of ups and downs, joy, fear, happiness, anxiety, excitement, sadness and love -- in this city, you just never know what to expect.

I have a feeling that this is going to be a year I will never forget and the people I spend my time with, have a lot to do with that. That's why I want to thank all of you. I won't mention any names, but you'll probably recognise yourselves anyway (and even if you don't, if you're reading this text, I've probably tried to include you ;)).

Ok, here we go:

• I want to thank those of you, who spent night after night (and sometimes even afternoons) with me in Ye Olde White Horse, sharing the good and bad things that have come to our way this year.
• I want to thank all of you, who always make me laugh, no matter how tired or anxious I am at the beginning. Especially Canadians, who are more Finnish than I am, are good at this.
• I want to thank the gang of coolest nerds I've ever met - also known as the SRM students of 2011/2012. You're not only clever and inspiring, but also great company for parties and other free time activities.
• I want to thank the amazingly big group of Finns I've met here. Whenever I feel homesick, your company comforts me. A special thanks to those three guys living in East London, who've been kind enough to put up with my bad alpaca jokes and even to accommodate me every once in a while. I always have such a good time with you.
• I want to thank those of you, who share my passions, whether it comes to music, statistics, Eurovison song contest or trips to Iran -- just to mention a few.
• I want to thank those of you, who've introduced me to your friends, family and/or loved ones. I feel lucky to have met them.
• I want to thank those of you, who've supported me at my hardest moments in London.
• I want to thank those of you, who've shared the best moments of my London-life with me, whether it comes to dinosaur songs, club nights, pub nights, dinners, art, films or anything else this city has to offer.

The first half of the master's year is over. No more lectures, but a lot of hard work with papers and exams ahead. I hope to see you all often the next months (and some of you even years) to come. You mean the world to me.

***
Ensimmäiset kuusi kuukautta Lontoossa ovat ohi. Ne ovat sisältäneet paljon ylä- ja alamäkiä sekä suuria tunteita niin hyvässä kuin pahassakin. Huomenna maisteriohjelman lähiopetuspuolisko on ohi ja jäljellä ovat enää tentit, esseet ja gradu. Koska tämä vuosi tulee varmasti olemaan minulle ikimuistoinen, halusin kirjoittaa blogitekstin kiittääkseni ihmisiä, jotka olen täällä tavannut, ja jotka ovat tehneet tähänastisesta kokemuksesta sellaisen, kuin se on. Isosta kaupungista löytää ihmisiä, jotka huolimatta siitä, että ovat kotoisin eri puolilta maapalloa kuin minä, jakavat monia yhteisiä innostuksen kohteita kanssani. Tämä yhdistettynä Lontoon arvaamattomuuteen ja jännitykseen, on tehnyt tästä kokemuksesta erilaisen kuin mikään aiempi periodi elämässäni. Siispä suuri kiitos kaikille siinä osallisina olleille. Olette tärkeitä minulle.

Idolibongausta LSE:lla: Ulrich Beck 20.2.2012

Lähde: http://www.theorycards.org.uk/card24.htm

Tarkoituksenani oli kirjoittaa Beckin luennosta samantapainen tiivistelmä kuin Sennettin, mutta näyttää siltä, että olen onnistunut hukkaamaan muistiinpanoni, joten ihan yhtä tarkkaa selostusta ei valitettavasti ole luvassa, etenkään, kun luennosta on jo aikaa, joten lienen unohtanut osan sen sisällöstä.

Luennon alkuperäinen otsikko oli "European Community of Democracies – Towards a New Foundation of Europe", mutta Beck oli vain hetkeä ennen luentoa päättänyt vaihtaa sen aiheeseen "No German Europe". Nimensä mukaisesti luento käsitteli enimmäkseen sitä, miten Saksan valta EU:ssa on eurokriisin myötä kasvanut suuremmaksi kuin saksalaiset tai muut eurooppalaiset olisivat toivoneet ja että tilannetta tulisi radikaalisti muuttaa pikimmiten. Natsikorttia ei suoranaisesti vilauteltu, mutta Beck painotti, että Saksan politiikkaa on toisen maailmansodan jälkeen leimannut "ei enää koskaan" -ajatus, joka on koskenut muun muassa diktatuuria sekä Saksan ylivaltaa Euroopassa. Nyt kuitenkin tämä jälkimmäinen lupaus on rikottu, sillä Saksa ohjailee EU:n toimintaa vallan ytimessä.

Ratkaisuksi eurokriisiin ja EU:n ongelmiin Beck tarjosi löyhempää nationalismia, demokratiaa sekä kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kiihkeästi Euroopan Yhdysvaltoja vastustava Beck korosti, että kansainvälistä yhteistyötä ja eurooppalaisia hallintoelimiä tulee lisätä, mutta liittovaltiotasolle ei tule mennä. Tällä hetkellä Eurooppaa johtavat eliitit, mutta Beck piti tärkeänä kansalaisten sitomista europolitiikkaan luomalla sellaisia instituutioita, joiden kokoonpanoon kansalaiset voivat Euroopan mittakaavassa vaikuttaa. Äänestämistä kansallisvaltiotasolla Beck piti älyttömänä ja heitti ilmaan idean EU-presidentistä, joka valittaisiin eurooppalaisella kansanäänestyksellä valtiorajoista välittämättä. Eurooppa tulee tuoda lähemmäs sen kansalaisia, kauemmas valtaapitävästä eliitistä.

Luennon antikliimaksi koettiin lopun keskusteluosiossa, kun kaksi eri kysyjää tivasivat Beckiltä vastausta siihen, miten hänen kuvailemansa demokraattinen Eurooppa eroaa liittovaltiosta, eikä hän kyennyt tyydyttäväsi vastaamaan. Lisäksi pienen valtion kansalaisena jäin miettimään, tuntuisiko ajatus yleisestä eurooppalaisesta äänestämisestä ehkä paremmalta, mikäli on Beckin tapaan kotoisin jättimäisestä Saksasta? Vaikka Beck olisi kieltämättä syyttänyt minua liiallisesta fakkiutumisesta kansallisvaltioajatteluun, mikäli olisin tätä kysynyt, en silti voi olla miettimättä, miten tämä uusi järjestelmä estäisi Saksan - tuon Euroopan väkirikkaimman valtion - pääsyn vallan ytimeen EU:ssa.

Luento podcastina.